[moneyshot.fi]

Raportit:

6.7.2008
DH SM - Himos 17.8
[moneyshot.fi]

Alamäkipyöräilyn SM-mitallit jaettiin 17.8 Jämsän Himoksella. Moneyshot kuvaaja oli myös paikalla yrittämässä ajaa kilpaa. Kun ajaminen kurarännissä ei tuntunut onnistuvan, vaihdettiin ajokamat kamerareppuun ja rinteestä saatiinkin oivallista kuvamateriaa taltioitua. Edellisen päivän ja yön aikana satanut vesi oli tehnyt Himoksen radasta todella haastellisen. Uria ja mutaa löytyi reilusti, eikä ajaessa polkemisella tuntunut olevan mitään vaikutusta vauhdin kasvamiseen. Kuvaaja/kuljettajamme taidot olivat siis todellisen haasteen edessä, tämän kesän vähäiset kuratreenit ja täysin uusi ajokalusto tuotti ongelmia. Mikään tekosyyhän se ei ole siihen että kuljettajan ajotaidot saattavat mahdollisesti olla rajalliset...

Harjoitukset rämmittiin jotenkuten onnistuneesti. Viimeisellä harjoituslaskulla tosin suoritettiin tyylipuhdas OTB (over the bars), ja vasemman ranteen liikerataa koeteltiin. Nyt olisi kisalaskuille siis tiedossa hartialukon lisäksi rannelukko, hyvältä näytti. Puhtaat ja kuivat varusteet päällä nostettiin tunnelmaa lähtöpaikalla ja yritettiin psyykata kilpakumppaneita. Itse kisaruni olikin sitten melkoista sutimista ja rämpimistä, vaikka kaikki näyttikin sujuvan ylltävän sulavasti ennen viimeistä metsää, jonka sisääntulossa ei ratamerkkien leveys enää riittänyt vaan pyörä kampeutui puoliväkisin ratanauhan väärälle puolelle. Eikun takasisin radalle ja eteenpäin, eipä päästy pitkälle kun jo parin mutkan päässä pyörä lipesi alta ja kuljettaja päätyi naamalleen kuralampeen. Maaliin tultiin loppujenlopuksi täysin rullaillen ja tavoitteena vain saada jonkinlainen aikamerkintä kirjoihin.

Toista kisalaskua ei sitten enää kiinnostanut lähetä ajamaan, kun kaikki varusteet oli ehditty kuoruttaa sentin kerroksella mutaa. Varustus vaihtui siis kamerakalustoon. Käveleminen radan reunoilla oli lähes yhtä haastavaa kuin radalla ajaminen. Sopiville kuvauspaikoille päästiin ja materiaalia saatiin taltioitua reilusti. Vielä kisaa jatkavilla näytti ajo sujuvan, toisilla paremmin kuin toisilla. Kärkinimiä ei näyttänyt huono keli haittaavan, ja voittajat saatiin selville. Aki Färm voitti Eliten, Toni Berg kakkonen ja Visa Linnala kolmas. Janne Laitio ajoi jokkiksen voittoon, ajalla jota ei itsekkään uskonut todeksi. Taisi olla niin hämmästynyt loppuajasta että ei päässyt toista kierrosta maaliin vaan joutui keskeyttämään kisakunnon loppuessa kesken radan.

Kuvagalleria

Seuraavana kisakalenterissa olisi Kouvolan Mielakan dh-cupin osakilpailu. Edellisvuoden epäonnistumisista tuttu rata ei tosin herätä innostusta osallistua, joten Sappeen avajaiset taitavat viedä voiton. Sappeella järjestetään syyskuun puolivälin aikoihin myös DH-cupin finaali. Finaaliin olisi tarkoitus mennä paremmalla aikataululla ja paremmalla harjoittelulla. Tätä siis odotellessa...

25.10.2007

Kalpalinnan ajokauden päättäjäiset on sitten saatu pidettyä. Keskus tosin on vielä auki kelien niin salliessa. Ohjelmaakin oli, lauantaina kuvaaja (minä) hääri rinteessä ja safarin boxilla oli hyppykisa. Temppukisassa voiton vei yllätyksettömästi Juha-Matti Pouta killivoltillaan, ei kuulemma ole ennen kokeillut mäkipyörällä tehdä temppua, mutta näytti onnistuvan muutaman harjoituksen jälkeen. Linkkukisassa voiton vei Jonttu tyylikkäillä linkuillaan.

Iltaohjelmasta emme raportoi täällä, mutta voin vakuuttaa että hauskaa oli..

Sunnuntaina jatkui ajaminen. Ohjelmaan sisältyi chainles dh-kisa sidewinder traililla. Järjestelyt ja ajanotto oli viimeisenpäälle kunnossa ja kisa päästiin ajamaan 12 ison ja 3 pienemmän kuskin voimin.

Tulokset:
Isot:
1. Miikka Lehtinen: 00:45,50
2. Ari Kemppainen: 00:45,60
3. Eero Teräs: 00:46,19
4. Anssi Koskinen: 00:46,65
5. Toni Latinen: 00:46,68
6. Hannu Salin: 00:47,00
7. Calvin (a.k.a. Jussi): 00:48,21
8. Marco Pontoni: 00:48,70
9. Olli Alanko: 00:48,73
10. Kristian Karell: 00:50,46
11. Jaakko Järvinen: 00:51,00
12. Adrian: 00:57,28

Pienet:
1. Riku Hartikainen: 00:46,19
2. Arto Vähäantila: 00:53,45
3. Atte Ruuttu: 01:01,65

Kuvia tapahtumasta löytyy täältä

-------------------

17.10.2007

Sivuston ylläpito kävi nauttimassa hieman lomaa sairaalahoidossa. Pienoisen polkupyöräilytapaturman johdosta suoritettiin muutamia operaatioita ja elimien poistoja. Nyt taas ollaan kotiuduttu ja vointikin paranemaan päin.

Sivuston kehittäminen ja sisällön tuotanto voi siis taas jatkua.